Skip to main content

Heinäkuussa yksilövalmentaja Henna Kamppuri kirjoitti blogiimme job shadow- jaksostaan Sloveniassa. Lue blogiteksti tästä. Jakso oli ensimmäinen aktiviteetti Elävä säätiön Erasmus+ -hankkeesta, jonka toisena aktiviteettina oli nuorisotyöntekijöiden liikkuvuushanke. Liikkuvuushankkeemme tavoitteena oli orientoituminen kansainväliseen toimintaan sekä paikallisiin käytäntöihin tutustuminen ja sitä kautta erilaisten toimintatapojen tuonti omaan toimintaamme. Toisaalta tarkoituksena oli myös meidän ammattitaitomme jakaminen heidän kanssaan, sekä kansainvälisten verkostojen luominen. Matkalla työstimme myös akkreditaatiohakemusta kansainvälisen nuorisotyön vakiinnuttamiseksi.

Aiemman job shadow -jakson verkostojen myötä kumppaniorganisaatioksi valikoitui luonnollisesti PiNA – Association for Culture and Education. Kumppaniorganisaatio oli suurena apuna järjestämässä tutustumiskohteita, sekä matkan aikaisissa käytännönjärjestelyissä. PiNA:n kautta meillä oli myös käytössä opas paikalliseen elämään ja saimme esimerkiksi kattavan kävelykierroksen pääkaupunki Ljubljanan keskustaan.

Matkaan lähti Elävä säätiön kolmelta toimipisteeltä yhteensä seitsemän toimihenkilöä, jotka työskentelevät tavalla tai toisella nuorisotyön ja kiertotalouden parissa. Vietimme ensimmäiset päivät Ljubljanassa, missä tutustuimme paikalliseen historiaan ja kulttuuriin sekä kävimme tutustumassa erilaisiin toimijoihin. Ensimmäisenä tutustuimme Smetumet -nimiseen organisaatioon, joka valikoitui vierailukohteeksi kiertotalouden näkökulmasta. Smetumet valmistaa muun muassa uusiotuotteita yritysten sivuvirroista ja saimmekin matkaan lukuisia ideoita kierrätysmateriaalien hyödyntämiseksi.

Smetumet

Ljubljanassa kävimme tutustumassa myös nuorisotilaan, jossa tapasimme paikallisia nuoria, sekä Mladinski dom Jarse -organisaation Produkcijska šola -toimintaan. Toiminnassa tuetaan nuoria, jotka eivät pärjää syystä toisesta koulussa ja toimintaan sitoudutaan vuodeksi. Nuoret pääsevät toiminnassa harjoittelemaan monipuolisesti erilaisia arjen taitoja, esimerkiksi ruuanlaittoa, ompelua ja puutarhanhoitoa. Toiminnassa tehdään myös vahvaa yhteistyötä nuorten perheiden kanssa.

Toisen matkapäivän viimeisenä tutustumiskohteena oli paikallisen nuorisotoimen liikkuvan nuorisotyön muoto, Ljuba & Draco, jossa nuorisotilaksi remontoitu bussi toimii kohtaamispaikkana eri puolilla Ljubljanaa. Bussissa nuorisotoimi tekee yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja toiminta rakentuu eri alueiden tarpeiden mukaan. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä paikallisen liikennöijän ja kaupungin kanssa.

Ljubljanassa tutustuttiin vielä Zavod 404:n toimintaan. Organisaatio tekee monipuolisesti töitä tekniikan parissa yhdistäen yritysten kanssa tehtävän kehitystyön, yliopisto-opiskelijoiden projektit sekä opetuksen ja kerhotoiminnan eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Lisäksi paikalliset pystyvät hyödyntämään tiloja ja laitteita omissa projekteissaan.

 

Viikon puolivälissä vaihdoimme paikkaa merenrantaan Koperiin. Koperissa tutustuimme tarkemmin kumppaniorganisaatiomme toimintaan ja perehdyimme myös esimerkiksi Erasmus+ hankkeisiin. Pääsimme myös rakentamaan legoista säätiön tulevaisuuskuvaa kansainvälisen nuorisotyön osalta ja tutustumaan PiNAn erilaisiin projekteihin. Loppuviikosta järjestimme vielä PiNA:n työntekijöille suomalaisen iltapäivän, teimme suunnitelmia kansainvälisen nuorisotyön kehittämiseksi sekä tutustuimme paikalliseen elämänmenoon kulkiessamme esimerkiksi paikallisbussilla.

Mitä matkalta jäi käteen? Ainakin uusia mahdollisia yhteistyökumppaneita ja ideoita kansainväliseen nuorisotyöhön. Lisäksi saimme kokemuksen vaihdossa olosta, josta on hyötyä ajatellen tulossa olevia mahdollisia nuorisovaihtoja. Pohdintaan jäi myös jatkoa ajatellen kiertotalousosaamisen sisällyttäminen ja hyödyntäminen mahdollisissa koulutuksissa ja nuorisovaihdoissa. Erasmus+ toiminta tuo paljon uusia mahdollisuuksia jo olemassa olevaan toimintaan nuorten ja kiertotalouden parissa.

Tästä on hyvä jatkaa kansainvälistä nuorisotyötä.

Lisätietoa Elävä säätiön kansainvälisestä nuorisotyöstä saat yksilövalmentaja Henna Kamppurilta, henna.kamppuri@elava.fi, tai 044 0225882.