Skip to main content

Tukevasti Elävä säätiön polulle

Kiertotalous ja syrjäytymisen ehkäisy, siinä kiinnekohdat, jotka Tukeva-säätiöllä pistivät positiivisesti silmään ja tartuttivat minuun halun hypätä mukaan. Näin valikoitui muotoiluopintojeni viimeisen vuoden harjoittelupaikka monimuoto-opinnoissani Savonia ammattikorkeakoulussa. Suuntaudun palvelumuotoiluun ja harjoitteluni sisältöä ovat muun muassa kiertotalouteen ja työvalmennukseen liittyvät graafisen suunnittelun tehtävät, tapahtumamuotoilu ja informaatiomuotoilu. Olen päässyt mielenkiintoisiin projekteihin ja prosesseihin mukaan kuten tavaran kiertokulkuun säätiön sisällä, pehmokuusen rakentamiseen kauppakeskus Matkukseen, poistotekstiilin erilliskeräykseen ja moneen muuhun. Olen tutustunut eri materiaalivirtoihin ja lajitellut, tehnyt mainoksia, ilmoituksia ja tiedotuksia someen ja yhteistyötahoille, suunnitellut ja toteuttanut tapahtumia tehden tiimityötä erilaisissa kokoonpanoissa.

Yksi mielenkiintoisimmista projekteista on poistotekstiilin erilliskeräykseen liittyvä Ideakilpailu KEKO, jota olen saanut viimeisimmäksi suunnitella ja työstää. Ideakilpailu on osa Hiilineutraali Pohjois-Savon Kiertotalouskokeiluja ja erittäin ajankohtainen, sillä poistotekstiilin erilliskeräys alkoi tämän vuoden alussa. Tarkoituksena kilpailussa olisi saada ideoita poistotekstiilin uudelleenkäyttämiseksi lähiseudulla, sillä muutoin tonneittain tätä materiaalia rahdataan Turun seudulle rekoilla. Poistotekstiilistä on jo tehty tilataideteos Satu Nisun ja Elävä säätiön yhteistyön tuloksena, vaan mihin moneen muuhun se voikaan taipua..?

Harjoitteluni alkoi Tukeva-säätiöllä vuoden 2022 puolella ja nimimuutoksen myötä jatkui Elävä säätiöllä tälle vuodelle. Elävä säätiö on tarjonnut minulle harjoittelupaikan lisäksi työpaikan, käsittäen valtavasti erilaisia mahdollisuuksia toimia ja tehdä, kokeilla ja onnistuakin. Jokainen päivä on enemmän tai vähemmän erilainen eikä ole tarvinnut tylsistyä peukaloiden pyöritykseen. Olen saanut ja saan toimia ihmisten ja luonnon hyväksi nyt ja tulevaisuudessa, ja tämä on minulle sydämen asia! ❤

 

Toivottelen lämpöä talven tuiskuihin ja hermoja loskan sekaan!

 

Marjo