Ennen kuin pääsin kuntouttavaan työtoimintaan, olin ollut useamman vuoden ilman minkäänlaista päivärytmiä. Ammattikorkeakoulu oli jäänyt kesken omien mielenterveyteen liittyvien ongelmien takia, itsevarmuus oli nollissa ja jäin ajelehtimaan. Nukuin miten sattuu, en syönyt kunnolla ja oli vaikeuksia pitää arkea kasassa. Ennen kaikkea en uskonut, että minusta on työelämään tai ylipäätään yhtään mihinkään.
Kun kuntouttava työtoiminta alkoi, ensimmäisinä päivinä en syönyt edes eväitä työpäivän aikana sillä näläntunnetta ei ollut. Työtoiminnasta päästessä menin suoraan päiväunille enkä jaksanut hirveästi muuta. Viihdyin työtoiminnassa, mutta väsyin vielä helposti. Pikkuhiljaa elämään alkoi tulla rytmi, jaksoin taas innostua asioista ja oli voimia myös omiin harrastuksiin sekä kodista huolehtimiseen.
Kun sain taas voimavaroja ja itsevarmuutta olisin tietenkin heti halunnut lisää työtoimintapäiviä ja tunteja. Onneksi minua kuitenkin toppuuteltiin ja kannustettiin etenemään hitaasti, ettei tule takapakkia. Tuli tunne, että tässä nyt oikeasti ajatellaan minun parasta.
Nyt minulla on reilu vuosi kuntouttavaa työtoimintaa takana Elävällä säätiöllä. Olen luovan alan ihminen ja minulla oli ennestään vähän kokemusta verhoilusta, joten päädyin säätiöllä verhoilemaan. Olen päässyt tekemään paljon erilaisia verhoiluprojekteja ja haastamaan itseäni, mitä kautta olen oppinut paljon. Olen oppinut mm. ompelemaan vaikka ennen vihasin ompelukoneita.
Tulevaisuus ei enää pelota, ainakaan niin paljon. Olen saanut matkan varrella paljon kehuja, tukea ja neuvoja, joiden avulla olen päässyt eteenpäin sekä alkanut taas uskomaan itseeni.
Kirjoittaja on Elävä säätiön nuori valmentautuja
